ElmoNet teki aluekartoituksen Muuramen seudulla ja tiedusteli asukkaiden kiinnostusta valokuituun. Esisopimuksia tehtiin riittävä määrä ja rakentamisessa päästään alkuun jo tulevana kesällä. Muuramen asukas Risto Korhonen kertoo, miksi hän ilmoittautui valokuidun ennakkotilaajaksi ja mikä ElmoNetin palvelussa vaikutti erityisesti Korhosen päätökseen.
Vakautta, nopeutta sekä luotettavuutta kodin nettiin
Kiinnostus maan alle rakennettavaa valokuitua kohtaan heräsi, kun kodin nettiä ei pystynyt käyttämään silloin, kun sitä olisi tarvinnut. Korhonen asuu omakotitalossa vaimonsa kanssa ja tarvitsee vakaata nettiä esimerkiksi etäpalavereihin ja järjestöjen asioiden hoitamiseen.
Nykyiset yhteydet tippuvat, kun Korhoset tekevät samanaikaisesti sukututkimusta, ja lataavat isojakin tiedostoja.
”Meillä oli aikaisemmin käytössä kuparilinja eli fyysinen lankalinja. Sen kanssa oli paljon ongelmia. Yhteydet pätkivät paljon ja nopeus oli hidas. Vuosi sitten vaihdoin 5G-liittymään, mutta ongelmat eivät poistuneet senkään myötä.”
ElmoNetin valokuituyhteys kilpailee 5G:n kanssa samassa hintaluokassa. Erona on kuitenkin, ettei valokuitu ole 5G-liittymän tavoin häiriöaltis ulkoisille tekijöille, kuten säälle. Tämä tuo netin käyttöön vakautta, nopeutta sekä luotettavuutta.
Ongelmista eroon valokuidulla
Päätös valokuidun tilaamisesta ei syntynyt siltä istumalta, vaan oli huolellisen harkinnan tulos.
”Naapureiden kanssa mietimme alkuun, lähdemmekö ennakkotilaajina mukaan ja onko valokuidulle ylipäätään todellista tarvetta. Lähinaapurini esimerkiksi suunnittelevat talonsa myymistä lähivuosina. Entisenä kiinteistövälittäjänä kuitenkin tiedän, että valokuitunetti on myyntivaltti ja se nostaa talon arvoa.”
Lopulta Korhonen päätti tilata ElmoNetiltä myös kaapeli-TV-palvelut. Harva yhtiö tarjoaa sekä valokuitua että sen päälle palveluita. Yhden luukun periaate auttaa etenkin ongelmatilanteissa: asiakkaan ei tarvitse arpoa, onko vika netissä vai palvelussa ja kehen siten tulisi ottaa yhteyttä. Soitto asiakaspalveluun ja asia selvitetään.
”Otin 100 megan nettiliittymän ja päälle tv-palveluita. Meillä on ollut tv-palveluiden käytössäkin ongelmia. Palvelu on jumiutunut, eikä sitä ole voinut käyttää juuri silloin, kuin haluaa. Näistäkin ongelmista pääsee valokuidun myötä eroon.”
Ei tyrkyttämistä vaan asiallista informointia
Korhonen on ollut tyytyväinen palvelukokemukseen ElmoNetin kanssa.
”Mitään ei ole tyrkytetty, vaan ElmoNetin tarjoamista mahdollisuuksista on informoitu asiallisesti. Puhelinyhteys on toiminut hyvin. Niin hyvin, ettei itse ole edes tarvinnut soitella ElmoNetille, kun sieltä päin ollaan jo oltu yhteydessä ja päivitetty asukkaat ajan tasalle sen hetkisestä tilanteesta.”
Päätökseen valita ElmoNet vaikutti Korhosen kohdalla myös se, että ElmoNetin myyjä tuli kasvotusten Korhosen ovelle kertomaan valokuidun mahdollisuuksista sekä ElmoNetin esisopimuksesta.
”Tämä herätti luottamusta enemmän kuin se, että postiluukkuun olisi jätetty vain mainos.”
Vuoden 2020 pientalomyönteisin kunta
Projektin hinta ja valmistuminen askarruttivat ensin Muuramen asukkaita. Lähtevätkö muut mukaan ja toteutuuko valokuituhanke lopulta ollenkaan? Ennakkotilaajaksi ilmoittautuminen on ElmoNetillä riskitöntä, sillä se ei aiheuta kustannuksia ennen kuin rakennustyöt on saatettu päätökseen ja valokuituliittymä asennettu käyttövalmiuteen.
Ja nyt rakentamaan päästään! Kaivinkoneet ilmestyvät katukuvaan kesällä 2022 ja valmista pitäisi olla 2023 syksyyn mennessä. Jälkiliittyminen on yhä mahdollista. Kyllä Muuramessa siis kelpaa: valokuituisen tulevaisuuden lisäksi kunta valittiin pari vuotta sitten vuoden pientalomyönteisimmäksi kunnaksi. Esimerkiksi tonttien ja talojen rakennushinnat ovat Muuramessa naapurikuntia matalammat. Erityisesti Korhonen arvostaa Muuramen terveyspalveluita, joiden hän toivoo säilyvän yhtä hyvänä myös tulevaisuudessa.