Valokuituyhteyden käyttäjillä on vähiten häiriöitä verkkoyhteydessään, kertoo Finnet-ryhmän tuore tutkimus. Suurin osa etätöitä nyt tekevistä suomalaisista aikoo jatkaa etätöiden tekoa useammin kuin koronapandemiaa edeltävällä ajalla. Luotettavan ja nopean verkkoyhteyden lisäksi etätyössä tarvitaan esihenkilöiltä uudenlaisia johtamisen ja vuorovaikutuksen taitoja.
Etätöitä nyt tekevistä suomalaisista kaksi kolmasosaa aikoo Finnet-liiton tuoreen tutkimuksen mukaan jatkaa etätöiden tekoa useammin verrattuna koronapandemiaa edeltävään aikaan. Joka neljäs vastaaja kertoi kuitenkin verkkoyhteyksien häiriöiden haitanneen etätöiden tekemistä.
Verkkoyhteyden häiriöistä kärsitäänkin tutkimuksen mukaan yleisesti, lähes kolmasosalla yhteydessä oli ollut pätkimistä tai hidastelua jonkin verran tai jatkuvasti. Valokuituyhteyksien käyttäjillä häiriöitä oli vähiten, vain noin joka kuudennella.
– Valokuidun ylivoimaisuus ei ole meille yllätys. Valokuitu on vakain, energiatehokkain ja luotettavin yhteys. Jos halutaan sujuvaa ja tuottavaa etätyöntekoa, niin kuidulle ei ole vaihtoehtoa, sanoo Finnet-liiton toimitusjohtaja Jarmo Matilainen.
Työnkuvalla oli merkitystä, miten verkkoyhteyksien häiriöitä koettiin. Noin neljännes vastanneista kertoi yhteyshäiriöiden vaikuttaneen videopuhelujen soittamiseen. Noin joka kolmas vähintään ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista kertoi yhteyden pätkimisen tai hidastelun haitanneen etätöiden tekemistä.
– Jos työtehtäviin kuuluu useampien henkilöiden etätapaamisia, verkkoyhteyksien häiriöt ovat tuhoisia tuottavuuden kannalta. Osallistujat odottelevat palaveripudokkaita ja toistavat samoja asioita uudestaan heille. Huippuunsa valmisteltu esitys ei vakuuta, kun esiintyjä aloittaa kolmannen kerran alusta. Valokuidun ylivertaisuus näkyy myös erityisen hyvin, kun tiedostoja pitää ladata verkkoon tai samalla yhteydellä on useampia käyttäjiä.
Tutkimuksessa tiedusteltiin myös erikseen valokuituyhteyttä käyttävien kokemuksia etätyöstä. Noin kaksi kolmesta vastaajasta arvioi valokuituyhteyden mahdollistavan etätöiden tekemisen. Luotettavan valokuituyhteyden ansiosta videopalaverit sujuvat pätkimättä, minkä lisäksi valokuituyhteyden tiedonsiirtokyvyn luotettavuus ja nopeus on muihin teknologioihin verrattuna ylivoimainen.
Toimiva verkkoyhteys on johtamisen ja vuorovaikutuksen perusta
Matilainen sanoo, että yritysten kannalta korona-aika on vaatinut esihenkilöiltä aivan uudenlaisia johtamisen, kohtaamisen sekä vuorovaikutustaitojen opettelua.
– Toimistolla on helppo havaita, kuka on itseohjautuvampi ja kuka kaipaa tukea, neuvoja ja keskustelukumppania. Videopuhelut auttavat kohtaamaan, mutta jos ruudulle ilmestyy nykimään samean taustan päällä leijuva pikselöitynyt esimies, niin sellaista apua tai tukea ei oikeastaan kukaan kaipaa. Sujuvan etätyön vuoksi jokaiseen asuin- ja yrityskiinteistöön sijainnista riippumatta tarvitaan nopea ja luotettava nettiyhteys.
Etätyön toteutumisessa Matilainen näkee edelleen ongelmia, etenkin ihmisten kohtaamisten sekä kätevien, toimiston kaltaisten työtilojen puuttumisessa. Toisaalta paikkariippumaton työ sekä työmatkoihin kuluvan ajan vapautuminen hyötykäyttöön ovat avanneet aivan uusia mahdollisuuksia.
– Fiksuimmat työnantajat kehittävät nyt tapoja tukea monipaikkaista työtä, mikä tuo heille jatkossa tuottavimmat työntekijät. Jatkuvasti toimistolta käsin tehtävä työ jää jatkossa vain harvoihin tehtäviin. Ihmiset haluavat enemmän mahdollisuuksia työntekoon, yrittämiseen, itsensä kehittämiseen ja vapaa-aikaan. Luotettava ja nopea verkkoyhteys on tässä avainasemassa.
Finnet-liiton Suomi tarvitsee kuitua -hanke teetti Kantarilla tutkimuksen valokuidusta ja verkkoyhteyksistä maaliskuussa 2021. Kohderyhmänä olivat 15–79-vuotiaat suomalaiset. Vastaajia kyselyssä oli 1050.