ElmoNet kartoitti alkuvuodesta Muuramen Verkkoniemi-Uimola-Pitkälä-Riihiniemi -alueen asukkaiden kiinnostusta valokuituun. Kartoitus- eli ennakkomyyntivaihe poiki positiivisen lopputuloksen, ja valokuitua päästään rakentamaan kesällä 2022. Valmista pitäisi tulla vuoden 2023 aikana.
”Ennakkomyynti on valokuituhankkeiden tärkein vaihe. Mikäli emme saa riittävästi ennakkotilaajia, hanke raukeaa. Asukkailla on siis merkittävä rooli alueensa kehittämisessä”, myyntijohtaja Jari Liski kertoo.
Toinen merkittävä vaihe on itse rakentaminen. Mikäli asukas päättää olla ottamatta valokuitua ja haluaa myöhemmin liittyä valokuituverkkoon, on kaivurin tuominen tontille jälkikäteen kallista. Siksi Liski kannustaa olemaan hereillä viimeistään siinä kohtaa, kun kaivuri on omalla alueella.
Valokuidun omistajaksi osakkeen hinnalla
ElmoNet myy valokuitua Muuramessa 0 € liittymähinnalla. Asukkaan maksettavaksi tulee ainoastaan yhtiön osake. Tällä asiakasomisteinen ja kotimainen ElmoNet haluaa varmistaa päätäntävallan ja omistajuuden säilymisen alueella.
”Valokuidun hinta määräytyy aina aluekohtaisesti. Siihen vaikuttaa muun muassa alueen rakentamispotentiaali. Muuramessa meillä on valmius laajentaa rakennettavaa aluetta, mikäli kysyntä kasvaisi laajemmalle”, Liski kertoo.
Nyt myynnissä oleva alue näkyy karttapiirroksena hankesivulla. Mikäli oma kiinteistö ei ole kartoitettavalla alueella, voi asukas olla suoraan yhteydessä ElmoNetin asiakaspalveluun tai täyttää valokuitualoitteen sivulla elmonet.fi/muurame. Riittävä määrä kiinnostusta samalta alueelta voi nostaa alueen kartoitettavien valokuitualueiden listalle.
Rakentaminen kiihtyy digitalisaation myötä
Valtakunnallisesti valokuiturakentamista on vauhditettu viime vuosina muun muassa EU:n elpymisrahalla. Valokuidun saatavuus kuitenkin vaihtelee huomattavastikin eri osissa Suomea: osalla alueista on useita valokuitutoimijoita, toisilla ei ensimmäistäkään. Valokuidun tarpeellisuus kuitenkin väistämättä korostuu digitalisaation myötä: älytelevisiot siirtyvät jo 8K-ultrateräväpiirtokuvaan, lisääntyneet etätyöt edellyttävät kaistaa ja palvelut ovat kasvavassa määrin digitaalisia. Kyse ei ole vain nopeasta netistä, vaan myös paikkakuntien elinvoimaisuudesta.
”Pitää huomata, että myös 5G-verkko vaatii toimiakseen valokuidun. Mielestämme valokuitu on jopa tasa-arvon asia ja siksi pyrimme varmistamaan valokuidun sinne, missä sille on kysyntää”, Liski kommentoi.
Tilaajaksi Muuramessa pääset täältä.
ElmoNetin valokuitu kannattaa:
- 100 % kotimainen yhtiö
- Markkinoiden edullisimmat kuukausihinnat
- Valokuidun päälle tarjottavat palvelut kuten kaapeli-TV
- Kokenut, yli 120 vuotta toiminut yhtiö